Harjoittelu:

Harjoitukset koostuvat alkulämmittelystä, venyttely- ja lihaskunto-osuudesta sekä itse tekniikkaharjoituksesta. Harjoitusten kesto vaihtelee tunnista kahteen tuntiin. Harjoituksia on yleensä 2-5 kertaa viikossa riippuen siitä kuinka pitkään lajia on harrastanut.

Leirit

Han Moo Dossa suurin osa tekniikoista on koottu leireiksi. Leiriperiaatetta tukee se seikka, että kun harrastaja on kerran käynyt tietyn leirin, on se hänelle siitä lähtien ilmainen. Kun otetaan huomioon, että harvoja poikkeuksia lukuunottamatta leirit vetää aina itse opettaja Young Suk, on tämä käytäntö todella loistava. Ensimmäinen kerta leirillä vasta raapaisee pintaa, sillä on aivan turhaa opettaa lopullista tekniikkaa, 'yliopistotasoa', jos perustekniikka, 'ABC-taso', ei toimi. Esimerkiksi vastatekniikka I leiri kestää ensimmäisellä kerralla reilun tunnin verran, mutta lopullista tekniikkaa ei ehtisi opettaa viikossakaan. Leirien pituudet vaihtelevat riippuen siitä kuinka paljon järjestävä seura on varannut aikaa leirille ja onko samana päivänä tarkoitus järjestää joitakin muita leirejä. Ensimmäisen leirin jälkeen voi siis käydä saman leirin uudelleen ja uudelleen ilmaiseksi kunnes tuntuu siltä että todella osaa asian. Tämä varmistaa myös sen että jos ensimmäisellä kerralla leiri jäi liian lyhyeksi, voi sen kerrata ylemmällä tasolla niin useasti kuin harrastusaikanaan ehtii.

Perusleirejä on kymmenen: vastatekniikka-1, vastatekniikka-2, itsepuolustus-1, itsepuolustus-2, heitto, taklaus, nunchaku, keppi, miekka ja murskaus. Näille leireille on koottu suurin osa Han Moo Do -tekniikoista, ja ne olisi tarkoitus käydä (varsinkin alkupäästä) tässä järjestyksessä.

Vyöarvot

10 kup - valkoinen vyö
9 kup - keltainen vyö
8 kup - vihreä vyö
7 kup - oranssi vyö
6 kup - violetti vyö
5 kup - sininen vyö
4 kup - punainen vyö
3 kup - ruskea vyö
2 kup - ruskea vyö + 1 musta natsa
1 kup - ruskea vyö + 2 mustaa natsaa
0 kup - ruskea vyö + 3 mustaa natsaa
musta vyö 1-10 dan

Vyöarvojen merkitys

Valkoinen 10 kup Alku ja puhtaus, syntymä.
Keltainen 9 kup Maasta orastava elämä
Vihreä 8 kup Kasvava voima
Oranssi 7 kup Auringon nousu, elämän kauneu
Violetti 6 kup Haasteena vuori
Sininen 5 kup Taivas, taivaalle kurkottaminen
Punainen 4 kup Auringon lasku, lapsuuden päättyminen
Ruskea 3-0 kup Maa, johon kaikki ovat juurtuneet ja josta kaikki kasvaa
Musta 1-10 dan Maailmankaikkeus ja pimeyden voittaminen, paluu alkuun

Tekniikat

Perustekniikat
  • Peruspotkut
    1. Etupotku
    2. Kiertopotku
    3. Sivupotku
    4. Takapotku
    5. Frigi
    6. Takakiertopotku
  • Lyöntitekniikat
  • Torjunta- ja liikkumistekniikat

Vastatekniikat
  • Vastatekniikka I leiri
    - Vastatekniikkaa kiertäviä potkuja vastaan
    1. Kiertopotkun vastatekniikat
    2. Koukkupotkun (frigin) vastatekniikat
    3. Takakiertopotkun vastatekniikat
  • Vastatekniikka II leiri
    - Vastatekniikkaa suoria potkuja vastaan
    1. Etupotkun vastatekniikat
    2. Sivupotkun vastatekniikat
    3. Takapotkun vastatekniikat

Erikoispotkut
  • Molemmat jalat edessä etupotku
  • Siipipotku (spagaatti -asento)
  • Saksipotku (spiraali -asento)
  • Hyppypotkut peruspotkuista

Itsepuolustus

  • Valkoisen vyön tekniikat (4 kpl)
  • Keltaisen vyön tekniikat (4 kpl)
  • Itsepuolustus I leiri
    1. Vihreän vyön tekniikat (4 kpl)
    2. Oranssin vyön tekniikat (4 kpl)
  • Itsepuolustus II leiri
    1. Violetin vyön tekniikat (4 kpl)
    2. Sinisen vyön tekniikat (4 kpl)
    3. Punaisen vyön tekniikat (4 kpl)
  • Jotkin tekniikat sisältävät lisäksi muutamia variaatioita
  • Lisäksi tasot aloittelijasta mustaan vyöhön

Putoamistekniikat

  • Taaksepäin putoaminen
  • Kissanputoaminen (eteenpäin)
    1. Kova
    2. Pehmeä
    3. Hyppy - pituus
    4. Hyppy - korkeus
  • Kolmioputoaminen
  • Tiikeriputoaminen
  • Volttikaatuminen

Asetekniikat

  • Nunchaku
    1. Nunchaku liikesarjat
    2. Nunchaku ottelu
  • Keppi
    1. Keppi liikesarjat
    2. Keppiottelu liikesarja
  • Miekka
    1. Miekan liikesarjat

Murskaus

  • Harkkojen murskaus
    1. Käsivarrella alaspäin
    2. Kämmensyrjällä eteenpäin
    3. Sivupotkulla ja hyppysivupotkulla
    4. Takapotkulla
    5. Kiertopotkulla
  • Kattotiilten murskaus
    1. Takakiertopotku
    2. Hyppypotkut
    3. Erikoispotkut
    4. Nyrkillä alaspäin
  • Kaikilla eri potkuilla murskaus
Copyright © 2007 Lappeenrannan Han Moo Do ry
Design by Jani Vehviläinen