Han Moo Do sisältää monien muiden itämaalaisten itsepuolustus- ja kamppailulajian tavoin myöskin henkistä valmentautumista. Han Moo Do:n harjoittelussa painotetaan ystävällisyyttä, joustavuutta ja myönteistä elämänasennetta. Niin harjoituksissa kuin salin ulkopuolellakin kunnioitetaan muita ihmisiä. Harjoitteluparille sekä kilpailuissa vastustajalle kumarretaan. Kunniaa osoitetaan myös harjoitussalille: harrastaja kumartaa salille sekä sisään tullessaan, että sieltä poistuessaan. Hyviä tapoja kuvaa myös opettajan tapa kätellä kaikki leireille ja kisoihin osallistujat.
Joustavuutta sovelletaan harjoitussalilla esimerkiksi itsepuolustuksessa. Puolustautuva osapuoli ei pyri vastustamaan hyökkääjän voimaa omalla voimallaan, vaan vastustajan voima ohjataan turvalliseen suuntaan. Han Moo Do:n harrastajilta voi odottaa joustavaa käytöstä myöskin jokapäiväisessä kanssakäymisessä.

Han Moo Do harrastajia yhdistää Moo Do -henki, mikä paitsi näkyy harjoitussalilla, heijastuu myös arkisessa käyttäytymisessä ja kanssakäymisessä. Moo Do -hengellä tarkoitetaan hyviä käytöstapoja, missä kaikkien kunnioituksella on suuri merkitys. Moo Do -henkeä parhaimmillaan on yhteistyö eri seurojen ja harrastajien välillä esim. kisamatkoilla ympäri Suomen.